Nagoyan
lentokentällä (Centrair) tuntui oudolta, ettei tohtori K ollut vieressä kiroamassa
kuumuutta ja ilmankosteutta. Myös insuliinit matkalaukussa hiosti. Passintarkastuksessa
COE (Certificate of Eligibility) muuttui
oleskelulupakortiksi. Tätä seurasi se pelätty viimeinen proseduuri ennen
vapautta juosta insuliineineni kohti auringonlaskua:
Virkailija:
Oletteko lomailemaan tulossa?
Minä:
Öö, en. Vaihto-opiskelemaan.
Virkailija:
Mikä teidän yliopistonne on.
Minä:
Öö, Chukyo.
Virkailija:
*nyökkää ja antaa passin takaisin*
Minä:
.... niin tuota kun mulla on
tässä vuoden edestä lääkkeitä, kun oon
diabeetikko ja.. *kaivaa laukkuaan* tässä olis tääs lupakirja ja....
Virkailija:
*vilkaisee puolihuolimattomasti lupakirjaa*
Selvä.
Minä:
.... (THAT’S IT???? Tänkö takia mä oon stressanu viimeiset
puolivuotta????)
Lukioaikainen japanin kielen opettajani
Tokiko-sensei sattui tuntemaan Chukyon yliopiston apulaisprofessori Mamorun, ja tämän ihanan sattuman johdosta Mamoru-san odotti minua lentokentällä,
josta oli lupautunut viemään minut autollaan hotellille asti. En väitä, ettenkö
olisi jännittänyt Mamoru-sanin tapaamista, mutta olin enemmän kuin kiitollinen,
että määränpäässä oli joku auttamassa.
Ennen
kuin lähdimme ajamaan kohti Nagoyaa (lentoasemahan siis ei ole Nagoyassa, vaan pönöttää
keinotekoisella saarella), kävimme juomassa kahvit lentokentän Sutabassa (kuten paikalliset Starbucksia kutsuvat). Vuoden ensimmäinen,
muttei suinkaan viimeinen (muahaha) mattcha-latte (= maitoa, sokeria ja vihreää
teetä, luulisin) oli HYVÄÄ.
Suuret kiitokset Mamoru-sanille! |
Kuvissa kaikki näyttää niin lattealle... |
Auto
oli päheä ja ilmastointi taivaallinen. Parkkihallissa kaikki autot kiilsivät
uutuuttaan. Suomessa sellaisia autoja näkee vain autokaupoissa. Selkeästi monet
ottavat täällä autonsa vakavasti. Vasemmanpuoleinen liikenne tuntui
hullunkuriselta. Japanini takkusi, mutta onnistuimme rupattelemaan kaikesta
maan ja taivaan välillä. Ehdin muun muassa haukkua kylpyhuonekaakelirakennukset,
joita Japanissa näkee verrattain paljon.
Jossain vaiheessa alkoi ramaista. Kello oli 11 paikallista aikaa. Itse olin
vielä Suomen ajassa - 05:00 (∪。∪)。。。zzz
Japanissa jopa rakennukset ovat kapeita. |
Nagoyan ydin: Sakaen (栄)kaupunginosa. |
Koska
hotellin check-in oli vasta kolmelta iltapäivällä, Mamoru piti minulle ystävällisesti
seuraa esitellen uutta kotikaupunkiani ja viemällä minut syömään upeaan
ravintolaan! Ravintolassa oli allas/akvaario, jossa ruoka uiskenteli. Oli
muuten tuoretta ja katkaravut maistui taivaallisilta! Pääsin syömään ensi
kertaa sashimia (raakaa kalaa, mereneläviä ynm.) ja kaikkea muuta hyvää. Erityisesti
chawanmushi (茶碗蒸し) eli höyrytetty munakasylläri
jäi mieleen.
Friteeratut katkaravut (エビフライ)ovat Nagoyan erikoisuus. Ai oliko hyvää? Oli. |
Sashimii!! |
En muista mitä nämä oli, mutta etikkaisen kastikkeen kanssa toimi! |
Minun munakasyllärissä oli mm. sieniä, katkarapuja ja kalmaria. |
Hotellilla
väsytti kamalasti, mutta päätin pysyä pystyssä iltaan asti, jotta saisin
mahdollisimman nopeasti kiinni paikallisesta vuorokausirytmistä. Konbinissa/ruokakaupassa
kaikki tuntui mukavan tutulle. Viime vuonna en uskaltanut maistaa nattōmakia (納豆巻) eli merilevää, riisiä ja hapatettuja
(mädätettyjä sanon minä!) soijapapuja, joten tänään repäisin. Oli yhtä
hyvää kuin miltä kuulostaakin.
Näkymä hotellihuoneesta. |
"mun zoomaus haisee nattouta pahemmin" BWA HA HA HA HA *snort*
VastaaPoistaTahtoo kanssa friteerattua katkarapua! Mutta en tahdokaan munakasyllätystä. Ei kiitos mitään limaisia.